torstai 17. lokakuuta 2013

Viimeinen viikko

Viimeinen viikko meni todella nopeasti. Olin aika paljon muiden kuin omien ohjaajieni kanssa, mutta eipä tuo haitannut mitään. Sain olla lääkärinkierrolla mukana sillein, että ohjaajani oli siinä vain kuuntelemassa takapiruna kuinka toimin. Hyvin kuulemma meni ja kysyin oleelliset asiat. Pääsin myös käymään met käynnillä hoitajan työparina. Kun hoitaja teki hoitotoimenpiteitä, minä kirjasin. Tämä oli tosi opettavaista! Viikon lopulla tuntui siltä, että olisin voinut jäädä teholle vielä ainakin pariksi viikoksi. Nyt kun perusasiat oli tuttuja, olisi voinut alkaa tavoittelemaan vielä itsenäisempää työskentelyä.

Kuitenkin oli aika lopputuomiolle. Arviointikeskustelussa sain hyvät palautteet. Mielestäni minun ja ohjaajieni arvioit toiminnastani oli aika samanlaisia, joten arviointikeskustelussa ei tullut mitään suuria yllätyksiä. Harjoittelu suoritettu hyväksytysti! Jeee! Nyt ne on ohi. Kaikki harjoittelut amk urallani on tehty :) 

Tästä on hyvä jatkaa opparin pariin ja siitä sitten työelämään! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti