sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Ensimmäinen harjoitteluviikko teholla

Ensimmäisenä päivänä molemmat ohjaajani olivat vapaalla. Yksi mukava työntekijä otti minut matkaani ja lähdettiin tutustumaan osastoon. Käytiin päivän aikana läpi perusasiat, miten sänkypaikat menee missä on huuhtis, mistä löytyy hoitoon liittyviä tarvikkeita jne jne. Tuli kyllä sellainen informaatiotulva ensimmäisenä päivänä, että hyvä jos 30% kerrotuista asioista jäi mieleen.

Toisena päivänä pääsin heti kiertohoitajan mukaan. Harmi vain oli todella hiljainen päivä eikä päästy oikein tekemisen makuun. Yhden astma- ja/tai paniikkikohtauksen hoidossa oltiin mukana. Sovittiin, että lähden vielä toisena päivänä kiertohoitajan matkaan, jolloin käydään heti aamusta sanomassa shokkihuoneen hoitajalle, että opiskelija haluaa päästä toimintaan mukaan.  :)

Kolmantena päivänä olin ensimmäistä kertaa oman ohjaajan kanssa ja samalla pääsin ensimmäistä kertaa kunnolla potilastyöhön. Täytyy kyllä sanoa, että tuli väillä sellainen olo, että olenko käynyt siellä koulussa ollenkaan kun, jotkut asiat, mistä puhuttiin potilaan  hoidon yhteydessä kuulostivat aivan vieraalta. Ohjaajani vaikutti tosi tietävältä, kyseli paljon asioita ja selitti asiat hyvin selkeästi jos en tiennyt niistä. Tänään opin kyllä todella paljon ja pää oli aivan pyörällä kaikesta opitusta.

Loppuviikko jatkui samaan malliin omien ohjaajien kanssa. Pääsin mukaan MET käynnille, jossa hoitajat arvioi potilaan tilaa, otti välttämättömät tiedot ylös ja välitti tietoa tilanteesta tehon lääkärille. 

Ensimmäisellä viikolla koin myös yhden mielestäni hoitajan uralla aika merkittävän asian. Olin mukana elämäni ensimmäisessä elvytystilanteessa ja näin ensimmäistä kertaa kuoleman. Isoja asioita.

Ensimmäisen viikon jälkeen fiilikset on kaikenkaikkiaan hyvät. Uutta asiaa on tullut ihan hirveästi. Omat ohjaajat on ollut tosi mukavia ja ja näyttävät tietävän paljon. Ehkä tästä on hyvä jatkaa seuraaville viikoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti